Kuin kaksi Marjaa - rikoskumppanit Nousiainen-Nousiainen
Rikoskumppanuus yhdisti kaksi Marjaa - Marja Nousiaisen ja Marja Nousiaisen.
Kun ensimmäisen kerran näin Linkedinin julkaisussa kommentin Marja Nousiaiselta, hätkähdin. Mitä ihmettä, olenko minä kirjoittanut noin, enkö enää muista mitä olen kirjoittanut? Kunnes tajusin, enhän se ole minä, vaan täysin samanniminen kaimani. Onneksi ei tarvinnut hävetä tekstiä. Kävin itsekin lisäämässä ajatuksen. Tämä toistui silloin tällöin, mutta ei siinä sen enempää.
Näin toimii Linkedin, kiinnostavat keskustelut vetävät puoleensa ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samoista teemoista. Tässä kaksi Marjaa löysi sattumalta toisensa Linkedinin syövereistä. Eikä se jäänyt satunnaisten kommenttien varaan. Ensin verkostoiduimme ja sitten tapasimme etänä ja lopulta livenä.
Marja Nousiainen meets Marja Nousiainen
Etsin tammikuussa 2024 mentori- tai rikoskumppania, sillä yksinyrittäjänä kaipaan sparrauskumppania ja toista mielipidettä ulkopuoliselta ihmiseltä. Mentorikumppani on kuin rikoskumppani, jonka kanssa on yhteisiä salaisuuksia. Lisäsin hakutekstiin kirjoittamani bloggauksen rikoskumppanuudesta Mikä on mentorikumppani?
Miksi mentorikumppani. Tekstissä on avattu ideaa enemmän. Toimin itsekin mentorina ja aiemmin myös mentoripankissa. Niiden ongelma on, että et oikeasti tiedä mentoreista. Olen ollut pettynyt, kemiat eivät ole toimineet, enkä ole pystynyt auttamaan mentoroitavia. Suhde perustuu luottamukseen, henkilökemioihin ja johonkin epämääräisen oikeaan, intuitiiviseen tunteeseen.
Siksi kehitin mentorikumppanuuden, jossa on tasavertaiset kumppanit. Rikoskumppanuus on vaihtoehto mentoripankeille, koska se etsitään itse verkostoista. Se on pitkäaikaista, siinä valitaan itse kumppani ja molemmat antavat ja saavat. Rötöksiä ei tehdä, vaan autetaan toista.
Rikoskumppanuus tuntui osuvan johonkin ajanhermoon, sillä sain monia yhteydenottoja. Juttelin useiden potentiaalisten yrittäjien ja kumppanien kanssa. Viestiä laittoi myös Marja Nousiainen. Minua alkoi kiehtoa ajatus kahden samannimisen kohtaamisesta. Emme tunteneet toisiamme yhtään, mutta kun tapasimme ensimmäisen kerran Teamsissa, tuli sanomattoman lämmin fiilis, kuin olisimme tunteneet jo aiemmin. Valitsin lopulta Marjan rikoskumppaniksi ja tapasimme kokeeksi 3 kertaa Teamsissa. Viime viikolla kävimme lounaalla ja otimme yhteisselfien.
Meitä yhdistää karjalaiset sukujuuret. Molempien Nousiaisten isät joutuivat lähtemään Karjalasta sodan jaloista evakkoina. Olemme suurinpiirtein samanikäisiä ja olemme asuneet eri aikoina samoilla huudeilla. Muuta emme vielä tiedä, mutta tämä rikoskumppanuus onkin vasta alussa.
Sparrailemme ja tuemme toisiamme - aito kiinnostus on valtava voima joka kannattelee.
Kiitos Marja Nousiainen, että tulit elämääni.
Kun sinun brändisi tarvitsee kirkastamista, sinä tarvitset minua.