Johtaja, nyt rohkeasti someen oppimaan

henkilöbrändi sosiaalinen media
Ilkka O Lavas

Keravalainen sarjayrittäjä Ilkka O Lavas on käyttänyt sosiaalista mediaa jo vuodesta 1994, jolloin hänestä tuli keskustelupalstojen suuri ystävä. 

Internetin yleistyminen toi lisää väkeä Artic.netin keskusteluihin, KISSFM Chattiin. IRC oli jo isomman porukan juttu, mutta vasta Facebook, Twitter ja LinkedIn toivat sosiaalisen digitaalisen median ison yleisön tietoisuuteen, kertoo konkari.

Ilkalla on vahva johtajan ja sarjayrittäjän henkilöbrändi ja hänet tunnetaan keskusteluista ja positiivisesta ja uteliaasta tyylistään. 

Ilkka valottaa tässä erityisesti johtajan näkökulmaa sosiaalisessa mediassa. Johtaja on esikuva ja kulttuurin luoja muille työntekijöille ja lähipiirille. Lavas Design työllistää noin sata henkilöä ja Ilkan verkostoissa ja vaikutuspiirissä eri some-kanavissa on helposti tuhansia ihmisiä.

Ilkka sanoo, että esimerkiksi Facebook on hyvä keskustelufoorumi jossa on näppärästi yhdistetty mainostaminen. Sen kautta saa tarvittaessa isojakin yleisöjä kiinni kansainvälisellä hintatasolla.

Mikä on sinulle tehokkain kanava?

Sosiaalisista medioista puhelin ja face 2 face ovat ylivoimaisesti parhaita kanavia edelleen.

Yhä useammin uusia kontakteja syntyy kyllä LinkedIn:in ja Facebookin kautta.

Huomaan välillä, ettei minulla ole jonkin ihmisen puhelinnumeroa, kun kaikki keskustelu on käyty messengerissä ja sähköpostissa.

Miten mittaat onnistumista?

Onnistuminen riippuu siitä mitä haluan tavoittaa. Sosiaalisessa mediassa viesti on onnistunut kun saan sen kautta kauppaa tai kyselyitä. Voi olla, että joskus tarkoituksena on vain tuoda asiaasi tunnetuksi tai itseäsi jonkun asian yhteyteen. Tällöin kauppa ja kysely ei ole oikea mittari vaan mittarina kannattaa pitää
sitä määrää ihmisiä, mikä on nähnyt viestisi.

Oleellista reach-tyyppisessä mittaamisessa on, että tavoitat oikeat ihmiset. Siksi mainoksen kohdentamisella on merkitystä.

Mikä on henkilökohtainen tavoitteesi somessa?

Some on minulle vain viestintäväline. Tavoitteena on, että lähipiirille välittyy siellä ajatus, että kannattaa olla rohkea, katsoa maailmaa positiivisten silmälasien kautta ja miettiä asioita monelta kantilta, innovatiivisesti.

Miten haluat edistää organisaatiosi tavoitteita aktiivisella sosiaalisen median käytöllä?

Esimerkiksi blogikirjoituksissa ja työhön liittyvissä postauksissa käytän sopivia hashtageja. Usein allekirjoituksessa muistutan missä olen töissä.

Miten innostat kaikkia työntekijöitäsi aktiiviseen somettamiseen?

Emme kauhean hyvin. Tässä on parannettavaa. Osa meillä on aktiivisempia kuin toiset. Niin kai kaikissa firmoissa. Meillä yhä useampi kirjoittaa blogia tai pitää yllä firman yhteisiä instatilejä.

Eri firmoissa keskitytään eri someihin.

Miksi muidenkin yritysjohtajien kannattaisi aktivoitua?

Jokaisen on löydettävä oma luontainen tapa olla sosiaalisessa mediassa. Toisille se on Facebook, toisille LinkedIn, joillekin Instagram, joillekin Twitter.

Joku tykkää olla enemmän esillä esimerkiksi seminaarien kautta. Tärkeintä on, että löytää oman tavan viestiä asioista verkossa ja verkon ulkopuolella.Kannattaa kokeilla eri kanavia, niitä kokeilemalla oppii paljon uutta.

Arvokkain neuvosi noviiseille?

Tekemällä oppii. Rohkeasti vain kokeilemaan!

Tutustu myös Suomen Yrittäjien puheenjohtajan, Mikael Pentikäisen ajatuksiin sosiaalisesta mediasta ja henkilöbrändistä. Pentikäinen johtaa esimerkillä somessa. 

Kun sinun brändisi tarvitsee kirkastamista,  sinä tarvitset minua. 

Nakkaa minulle viesti

Superskill of the future is your mental control

Mar 27, 2024

Katja Rajala arvot löytyivät vastoinkäymisten kautta

Mar 25, 2024

Pirjo Savolaisen yrittäjäasenne on kantanut jo 39 vuotta

Mar 14, 2024

Kuin kaksi Marjaa - rikoskumppanit Nousiainen-Nousiainen

Mar 13, 2024