Jos et ole somessa, et ole olemassa

henkilöbrändi sosiaalinen media
Vuorineuvos Reijo Karhinen on aktiivinen Twitterissä.

OP Ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen on noussut somen huippuvaikuttajien, henkilöbrändien joukkoon. Karhinen twiittaa ahkerasti ja on kerännyt vielä harvalukuisessa johtajien joukossa merkittävän, yli 12 000 seuraajan joukon. Reijo Karhinen Twitterissä.

Blogikirjoitus julkaistu alunperin 8.9.2017

Edit: 20.1.2021 Vuorineuvos, työelämäprofessori Reijo Karhisella on nyt seuraajia Twitterissä yli 21000 ja hän keskustelee aktiivisesti Twitterissä yhteiskunnallisista aiheista. Reijo Karhisen ajatuksiin ja aikaansaannoksiin voit tutustua hänen omilla sivuillaan. 

Reijo Karhinen mainitaan tuon tuosta some-keskusteluissa esimerkiksi johtajasta, jonka esimerkkiä muidenkin johtajien kannattaisi seurata.

Mikä sai sinut innostumaan sosiaalisesta mediasta?

Slush 2014. Yhden päivän aikana käsitykseni maailman muutoksesta oli veret seisauttava. Näin, että nuoret tulevat ottamaan Suomen haltuun ja muuttamaan sen. Vaikka kokemukseni oli pysäyttävä, se oli kuitenkin ilahduttava ja voimaannuttava. Olin todella innostunut.

Pohdin, mitä minussa on muututtava. Yksi johtopäätös oli se, että minun on päästävä mukaan sinne, missä tulevaisuutta rakennetaan, ja opittava toimimaan uudella tavalla. Yritysjohtajana allekirjoitan sloganin: jos et ole somessa, et ole olemassa.

Sosiaalinen media on uusi yhteisöllisyyden muotonsa. Yhteisöllisyys on ollut vahvasti mukana omassa tekemisessä ja työelämässä alusta saakka, se on vahva ja hyvin olennainen osa osuustoimintaa. Urani alussa yhteisöllisyys rakentui voimakkaasti fyysisen maailman ehdoilla. Osuustoiminnallisen yrityksen johtajaa on alusta alkaen kutsuttu jäsenistönsä palvelijaksi, ja se edellyttää läsnäoloa. 

Miten haluat edistää OP ryhmän tavoitteita aktiivisella sosiaalisen median käytöllä?

Somessa ja omalla kohdallani erityisesti Twitterissä voin omin sanoin tuoda esiin ja taustoittaa esimerkiksi OP Ryhmän uutta strategiaa ja painotuksia. 

Siellä voin näyttää suuntaa koko henkilöstölle. Jokapäiväinen keskustelu ja OP:laisten aktiivisuus ja yhteisöllisyys sosiaalisessa mediassa luovat omaa, uuden ajan osuustoiminnan yhteisöä.

Uskon, että OP-yhteisömme laaja läsnäolo rakentaa OP Ryhmälle uudenlaista imagoa. Minulla on vahvasti se fiilis, että olemme onnistuneet. Olemme tulleet ulos kuorestamme. 

Miten innostat kaikkia työntekijöitä aktiiviseen sosiaalisen median käyttöön ja keskusteluun?

Oma esimerkki on tärkein ja luontevin tapa, jota ilman kaikki muu kannustus ja rohkaisu tuntuu päälleliimatulta. Pyrin myös rohkaisemaan työntekijöitämme esimerkiksi Twitterissä jakamalla, tykkäämällä ja kommentoimalla heidän keskustelunavauksiaan.

Kun pääjohtaja näkyy Twitterissä, muutkin saavat luvan ja oikeutuksen siihen, myös työajalla.

 Avoin vuorovaikutus ja viestintä sosiaalisen median kanavissa on selkeästi arvojemme mukaista ja kannustettavaa. Jokainen on mukana omalla persoonallaan ja tuo esiin itselleen tärkeitä asioita. OP olemme me – se konkretisoituu hienolla tavalla sosiaalisessa mediassa. Olen todella ylpeä siitä valtavan laajasta läsnäolosta, jota mm. Twitterissä edustamme.

Kun meitä on Twitterissä 1500–2000, pysyn ajan tasalla 24/7 siitä, mitä ryhmäämme ja työtovereilleni ympäri Suomen kuuluu. Uusi ja upea kokemus #ilotjasurut.

Miksi muidenkin johtajien kannattaisi aktivoitua?

Kysymyksen voisi mielestäni asettaa toisinkin päin: miksi kukaan johtaja jättäisi tällaisen vuorovaikutuksen ja johtamisen mahdollisuuden käyttämättä? 

Jos haluaa olla läsnä siellä, missä  nykyinen ja tuleva henkilökunta ja asiakkaat tai omistajat ovat, ei kerta kaikkiaan voi jäädä pois sosiaalisesta mediasta. Se on tapa olla osa niitä yhteisöjä, joihin haluaa kuulua. Se on myös väylä, jonka avulla voi kertoa näkemyksensä omin sanoin ilman, että viesti jossain editoinnin vaiheessa muuttuu. 

Kun alkuun pääsee, sosiaalisen median keskustelu ja vuorovaikutteisuus koukuttaa. Aktiivinen läsnäolo vie oman aikansa ja siihen on varauduttava, kuten myös suoraan palautteeseen. 

Omaksi agendakseni olen oman työni ja lähinnä kolmannen sektorin asioiden ohella valinnut osallistumisen sellaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun, jolla pyritään uudistamaan Suomea. Haluan lähestyä asioita ensisijaisesti positiivisen kautta.

Reijo Karhinen Twitterissä.

Kun sinun brändisi tarvitsee kirkastamista,  sinä tarvitset minua. 

Nakkaa minulle viesti

Superskill of the future is your mental control

Mar 27, 2024

Katja Rajala arvot löytyivät vastoinkäymisten kautta

Mar 25, 2024

Pirjo Savolaisen yrittäjäasenne on kantanut jo 39 vuotta

Mar 14, 2024

Kuin kaksi Marjaa - rikoskumppanit Nousiainen-Nousiainen

Mar 13, 2024